Työntekijätarina: Sonja Vuorsaloa innostaa työn vaihtelevuus ja mahdollisuus oppia uutta
Oma opiskelupolku ei välttämättä määritä lopullista työuraa. Sonja Vuorsalo työskentelee Elementsillä vanhempana kehityspäällikkönä ja kokee, että oma ura on muotoutunut, koska hän ollut utelias ja mennyt kohti omia mielenkiinnon kohteita. Nykyisessä työssään hän nauttii vaihtelevasta työnkuvasta ja siitä, että hän pääsee työskentelemään mielenkiintoisten teemojen parissa. Sonjan tarina aloittaa työntekijätarinoidemme sarjan, jossa tutustutaan Elementsin hankkeiden takana työskenteleviin ihmisiin, heidän urapolkuihinsa ja työarkeensa.

Oman urapolun rakentuminen
Olen tehnyt tradenomitutkinnon, jossa pääaineenani oli taloushallinto. Heti tradenomiopintojen jälkeen aloitin opinnot yliopistolla saksan kielen kääntämisen parissa. Opintojen aikana aloitin osa-aikaiset työt saksalaisessa tuulivoimaturbiineita valmistavassa yrityksessä. Alun perin menin taloon taloushallinnon tehtäviin, mutta kiinnostuin nopeasti siitä, mitä muut organisaatiossa tekevät. Perehdyin paljon itsenäisesti siihen, miten asiat toimivat ja mitä ihmiset organisaatiossa tekevät. Olin aina erityisen kiinnostunut teknisestä puolesta ja mistä tuulivoimat esimerkiksi koostuvat. Se sisäinen uteliaisuus vei eteenpäin ja erään palaverin jälkeen projektinhallinnan johtaja kysyi, että haluaisinko hänen tiimiinsä. Päätin tarttua tilaisuuteen ja siitä lähti pikkuhiljaa rakentumaan erilainen urapolku.
Työskentelin useamman vuoden kaupallisena projektipäällikkönä, jolloin otin uudella tavalla haltuun projektityöskentelyä. Vastasin esimerkiksi projektien kaupallisista asioista kuten sopimusteknisistä asioista ja kustannusten ennustamisesta. Myöhemmässä vaiheessa siirryin tekemään myös operatiivisia projektitehtäviä eli olin projektipäälliköiden tukena ja tuurasin heitä, ja lopulta johdin koko projektia.
Elettiin vuotta 2022 ja olin jo hetken aikaa miettinyt seuraavaa mahdollista urasiirtoa, mutta halusin jatkaa uusiutuvan energian parissa työskentelyä. Elements oltiin juuri perustettu Suomeen, kun minua kysyttiin verkostojeni kautta mukaan. Alkuun harkitsin siirron tekemistä, koska koin sen tapahtuvan nopeammin kuin olin ajatellut, mutta innostuin mahdollisuudesta päästä jälleen oppimaan uutta ja työskentelemään organisaatiossa, jota oltiin vasta kehittämässä.
Elementsillä työskentelen vanhempana kehityspäällikkönä. Roolissani vastaan omista projekteistani, joiden lisäksi toimin esihenkilönä projektipäälliköille. Lisäksi tuen maajohtajaamme Samiria muun muassa liiketoiminnan kehittämisessä.
Mikä omassa työssä innostaa
Pidän siitä, miten vaihtelevaa työ on. Joskus työpäivä menee tietokoneella istuen, joskus ollaan matkalla ja joskus tavataan paljon ihmisiä. Vaihtelevuus tarkoittaa myös sitä, että työssä on päässyt perehtymään moniin itselle uusiin teemoihin. On ollut mielenkiintoista oppia esimerkiksi ihan eläimistöstä, koska vaikka lajit ovat olleet tuttuja entuudestaan, niin tässä työssä on päässyt ihan eri tavalla sukeltamaan siihen, miten eri lajit elävät ja mikä niille on tärkeää.
Uusiutuvan energian parissa työskentely tuntuu itsestä hyvältä, koska se on omien arvojeni mukaista. Minusta on myös innostavaa, että tällä tavalla on onnistuttu kehittämään energiamuotoja tuulesta, auringosta ja vedestä. Se tuntuu todella mielenkiintoiselta. Olen miettinyt, että haluaisinko vielä lisäkouluttautua alalla, mutta ainakin toistaiseksi tullut siihen lopputulokseen, että pääsen omassa työssä ja omalla uteliaisuudella perehtymään niihin asioihin, joista olen kiinnostunut. Mielestäni onkin tärkeää muistaa, että tietyn tutkinnon opiskelu ei välttämättä määritä uraa tiettyyn suuntaan. Tärkeintä opiskellessa on se, että opit soveltamaan tietoa ja sitä kautta opiskelu antaa valmiuksia rakentaa omanlainen urapolku.
Elementsillä työskennellessä kivointa on se porukka, jolla tehdään töitä. Kaikilla on hyvä ote työskentelyyn ja meillä kaikki voi luottaa siihen, että kollega tekee ja auttaa, kun tarvitsee. Myös se on etu, että ollaan hyvin dynaaminen, pieni tiimi, jossa pystytään joustavasti tekemään asioita ja käymään keskusteluita. Tuntuu siltä, että kuulostan aivan nettisivuiltamme, mutta näin se oikeasti on. Se helpottaa työskentelyä, kun toimitaan pienellä porukalla ja pystytään hyvin itsenäisesti työskentelemään Suomen tiimillä, vaikka ollaankin osa isompaa ranskalaista emoyhtiötä.
*Photo: Teemu Kuusimurto, www.teemukuusimurto.com 20220908 Elements.